Pitkä musta mohairvillatakki



Yksi talven 2010 tuotoksistani oli tämä pitkä musta mohairvillatakki. Se on myös yksi eniten viime kuukausina käyttämiäni neuleita. Ohje on Moda 5/2009:stä malli nro 22. Lehdessä se on sinisenä, itse valitsin mustan. En yleensä käytä kovin paljon mustia vaatteita (housuja lukuun ottamatta), mutta ajattelin, tämä voisi olla käyttökelpoisin mustana. Lankana käytin ohjeen mukaista Sandnes Kitten mohairia. Ohje on tosi helppo ja Moda mainostaakin sitä aloittelijalle hyvin sopivana. Olen samaa mieltä. 

Jakku on A-linjainen ja n. 87 cm pitkä, eli ulottuu hyvin reiteen asti. Alareunassa ja hihansuissa on tehty ainaoikeaa neuloetta, muutoin jakku on sileää neuletta. Etureunoista ja pääntien reunasta on lopuksi poimittu silmukoita ja neulottu viimeistelynä kaksi kerrosta ainaoikeaa ennen päättelemistä. Hihat ovat trumpettimaiset. Jakku kiinnitetään samasta langasta neulotuilla nauhoilla solmien. Tässä vielä toinen kuva jakusta. Se on muuten tehty aika suurilla puikoilla (ohjeessa 7), joten se on aika ohut ja vähän läpikuultava, eli neulos on melko harvaa.


(Julkaistu vanhassa blogissani 9.5.2010)

Kommentit

Suositut tekstit