Auringonkeltainen pitsijakku


Hurraa! Kesän suuritöisin neuletyö valmistui vihdoin, moninaisten vaiheiden ja lukuisten työtuntien jälkeen.
Koko hommahan alkoi siitä, että hurmaannuin keväällä Tallinnan Karnaluksissa aivan upean väriseen Madame Tricote Samanta -lankaan. Se suorastaan hehkui auringonkeltaisena ja kutsui minua puoleensa. Huutoonhan on tietysti vastattava ja tottakai kerät päätyivät ostoskoriini. Samanta -lanka on 77 % puuvillaa ja 23 % viskoosia, aika löyhästi kierrettyä lankaa, jonka puikkosuositus on 3-4.

Päätin jo ostaessa, että tästä tulee sitten joku kiva kesäneule. Kesän korvalla aloinkin sitten käydä läpi neuleohjeiden mittavia valikoimiani ja aikansa niitä selattuani, esiin valikoitui Moda 3/2009 -lehden malli nro 15 ("Beige pitsijakku"). No beigehän tästä on kaukana, mutta malli on sama. Tai ainakin lähes... 
Samanta -lanka oli nimittäin ohuempaa kuin ohjeessa käytetty Katia Brisa, joten jouduin tekemään aika paljon kaikilla jakun kolmella pitsikuviolla. Lopulta päädyin puikkoihin nro 4, mikä tarkoitti kuitenkin sitä, että jouduin soveltamaan silmukkamäärät aika lailla itse. Alkuperäisen ohjeen 5,5 puikkokoon silmukkamäärää ei voinut ottaa sellaisenaan. Puikkokokeilujen jälkeen sain pitsikuviot näkymään mielestäni kivasti. 

Jakun neulominen aloitetaan hihansuista tasona kohti kainaloa. Kuviot etenevät raitoina siten, että pitsikuviot I, II ja III erottaa aina muutama silmukka joustinneuletta. 


Pitsikuvio I muodosti vähän salmiakkikuviomaisia pystyruutuja:


Suosikkini pitseistä oli ehkä yksinkertaisuudessaan verkkomainen pitsikuvio II. Tätä oli myös kaikkein hauskin tehdä.



Keskellä hihaa tehtiin aina yksi raita pitsikuviota III:



Kainalon kohdalla luotiin järjetön määrä uusia silmukoita molempiin reunoihin etu- ja takakappaleeksi. Ja sitten neulottiin todella leveänä tasona seuraavat 16 cm, minkä jälkeen etu- ja takakappaleet viimeistellään erikseen. Taakse tulee 10 cm. ainaoikeaa ja etukappaleeseen tehdään reunus sileää neuletta. Etureunan silmukat pääteltiin, reunus taitettiin kaksinkertaiseksi ja ommeltiin kiinni. Takakappaleen silmukat jätettiin puikolle odottamaan. 



Toinen kappale neulottiin ensimmäisen peilikuvaksi jälleen hihasta alkaen. Molempien kappaleiden takasilmukat yhdistettiin lopulta kolmen puikon päättelyllä. Näin taakse jää sauma:  


Lopuksi sivu- ja hihasaumat yhdistettiin ja eteen kiinnitettiin napit. 

Lopputulos on mielestäni erittäin onnistunut, kannatti tehdä tämä iso työ. Jakusta tuli pidempi (n. 75 cm) kuin ohjeessa olleesta (n. 57 cm). Tietysti voisin sanoa, että näin oli tarkoituskin. Todellisuudessa niin kävi kuitenkin vähän vahingossa, kun jouduin määrittämään silmukkamäärän uudestaan käyttämälleni puikkokoolle sopivaksi. Mutta tosi kiva se on silti ja kuten olen ennenkin täällä todennut, minulle pitkänä ihmisenä sopivat pitkähköt neuletakit. Leveydeltään se on kuitenkin hyvin todella istuva miehustasta, koska siinä pystyi mittamaan koko ajan etenemistä. Kaksinkertainen etureuna jämäköittää sen olemusta ja tekee napittamisesta helppoa.  Liehuvat hihat ovat hauska efekti. Jakku myös istuu hyvin, joten tätä tulee varmasti käytettyä paljon!




Kommentit

  1. Kyllä on kaunis neule !
    Juuri tänään tuota muotiväriä kaupoissa ihailin :)

    VastaaPoista
  2. Ihana neule..nyt pitää mennä lanka ostoksille :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit