Västerbottensostpaj eli ruotsalainen juustopiirakka


Euphooooriaaa! smiley Onnea Ruotsille viime kevään Euroviisu-voitosta!

Tätä herkkua leivoin nimenomaan ystäväporukan Euroviisu-valvojaisiin. Tarkoituksena oli tehdä jotain tarjottavaa jostakin finaalissa kilpailevasta maasta. Varasin itselleni heti Ruotsin, koska tiesin, että haluan leipoa tätä piirakkaa. Se oli nimittäin jättänyt minuun lähtemättömän makumuistijäljen viime kesänä. Olimme lomamatkalla Tukholmassa ja kävimme päivällä Fjäderholmen-saarella (n. 30 min. Tukholman keskustasta, suosittelen lämpimästi!). Siellä olleessa ihanassa pitsihuvilassa oli ravintola, jossa tilasin lounaaksi "Tre svenska smaker". En nyt ihan muista mitä ne kaksi muuta smakia olivat (tai toinen saattoi olla jonkunlainen lohirulla), mutta tämä jäi mieleen. Ja nyt Euroviisujen aikaan tuli sopiva hetki tehdä jotain nimenomaan ruotsalaista.

Itse resepti taitaa olla aika lailla tavallinen juustopiirakka, mutta erityisen tästä tekee nimenomaan Västerbotten-juusto. Kyseessä on vahvanmakuinen, jollain tapaa kermajuustoa muistuttava juusto, mutta kuitenkin rakenteeltaan aika murenevainen. Erittäin hyvää! Sitä saa varmaan näistä kuuluisista "hyvin varustelluista ruokakaupoista" Suomessakin. Tässä ohje:

Pohja
125 g voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa
1-1,5 rkl vettä.

Nypi jauhot ja rasva. Lisää suola ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Anna levätä jääkaapissa riittävästi, mieluiten jopa tunti. Mutta kiireisellä leipojalla (kukahan sellainen olisi?)  voi toki käydä niin, ettei ihan tuntia ehdi...wink

Painele taikina vuokaan tai vuokiin. Annoksesta riittää yhteen isoon pyöreään piirakkavuokaan. Jos haluat tehdä pienempiä piirasia, niin saat tästä n. 12-14 pienempää piirasta. Ne tulevat helposti esim. muffinsivuoissa.

Esipaista pohjaa/pohjia uunissa n. 10 min. 225 C asteessa.

Täyte
150 g raastettua Västerbotten-juustoa
3 kananmunaa
2 dl kermaa
hyppysellinen suolaa (juusto on aika suolaista, joten kohtuudella)
rouhittua mustapippuria.

Sekoita munat ja kerma, lisää juustoraaste. Mausta pippurilla ja suolalla. Levitä täyte esipaistetulle pohjalle/pohjille ja paista vielä n. 15-20 min., kunnes täyte on hyytynyt. Anna piirakan jäähtyä hieman ennen tarjoilua. Se toimii erinomaisesti myös kylmänä.

Piirakka tarjoillaan perinteisesti mädin kanssa. Kyllä, luit aivan oikein, mädin. Tukholman saaristossa päälle oli lätkäisty kunnon annos (keltaista) mätiä, oletettavasti siianmätiä. Sekä tietysti tillitupsu. 

Itse tein viisuvalvojaisiin päälliseksi seuraavanlaisen mätitahnan:

½ kurkkua
½ tl sitruunamehua
1,5 dl siianmätiä
1 dl crème fraîchea
2-3 rkl silputtua tuoretta tilliä
mustapippuria

Halkaise kurkunpuolikas pitkittäin. Poista sisin osa, eli siemenet. Näin siksi, että se on kovin vetinen osa kurkkua, eikä  tahnasta ole tarkoitus tulla liian juoksevaa. Mausta kurkku tilkalla sitruunamehua. Lisää mäti, crème fraîche ja runsaasti tilliä. Maista ja mausta. Nauti mätitahnaa tai pelkkää mätiä piirakan kanssa. 

Jos jollakin on tulossa valmistujaisjuhlia tai muita kevätjuhlia, niin vink vink, tämä on helppo resepti ja taatusti maistuu vieraille. Toivotankin tämän myötä paljon onnea kaikille tänä keväänä juhliville, grattis! smiley

(Julkaistu vanhassa blogissani 28.5.2012)

Kommentit

Suositut tekstit