Vaahterasiirappi-banaanikuppikakut


Nämä kuppikakut ovat olleet mielessäni ja leivontasuunnitelmissani jo pitkän aikaan. Minähän ostin viime syksynä kirjamessuilta Minileivonnaiset-kirjan, ja taisin jo silloin lupailla, että pian leivon näitä. No, pianhan on suhteellinen käsite. Alle vuodessa kuitenkin. ;) Sopiva leivontahetki tuli kummitytön synttärijuhlien myötä. Hyvin tekivät kauppansa! Ihanan banaaninen taikina ja suussa sulava voi-sokeri-vaahterasiirappitäyte ovat kerrassaan täydellinen yhdistelmä. Koristeeksi vielä paahdettua saksanpähkinää, tai pinkkejä strösseleitä. Voitte arvata, kummat olin ajatellut aikuisille ja kummat pikkutytöille. 



Tein sinne reseptistä tuplaversion, kun syöjiä oli paljon. Tässä kuitenkin määrät yksinkertaisina, eli noin 12 kuppikakkuun. Pohjat voi tarvittaessa leipoa etukäteen vaikka edellisenä päivänä (tai pakastaa), mutta kuorrutus olisi hyvä tehdä samana päivänä. 

Pohjat

1 kypsä banaani
2 rkl vaahterasiirappia
2 rkl maitoa
60 g voita tai margariinia
70 g sokeria
1 kananmuna vatkattuna
100 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta.

Kuori ja pilko banaani kulhoon. 


Muussaa banaaninpalaset haarukalla soseeksi. Lisää vaahterasiirappi ja maito. Sekoita hyvin.

Pilko huoneenlämpöinen voi palasiksi ja laita toiseen kulhoon sokerin kanssa. Vatkaa sähkövatkaimella, kunnes seos on kevyttä ja kuohkeaa. 


Sekoita joukkoon kananmuna ja tarvittaessa hieman jauhoja, jotta seos ei juoksetu. 
Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi puolet jauhoseoksesta voi-sokeri-munaseokseen. Lisää puolet banaaniseoksesta ja sekoita kevyesti lusikalla tai lastalla. Siiviöi sitten loput jauhot taikinaan ja lisää loppu banaaniseos. Sekoita varovasti tasaikseksi, mutta älä vaivaa yhtään ylimääräistä. 

 

Asettele pienet paperivuoat muffinsipeltiin tai voitele muffinsipellin kupit. Annostele taikinaa noin 2 (- 3) rkl kuhunkin vuokaan niin, että sitä on kaikissa yhtä paljon. 

Paista pohjia 180 C asteessa noin 18 - 20 minuuttia tai kunnes ne ovat kohonneet ja kiinteytyneet kullanruskeiksi. Anna jäähtyä hetki vuoissaan ja nostele sitten pois. 

Kuorrutus

150 g huoneenlämpöistä voita
½ vaniljatanko
1 dl tomusokeria
7 rkl vaahterasiirappia
8 saksanpähkinäpuolikasta tai strösseleitä koristeeksi

Pilko saksanpähkinät isolla veitsellä ja paahda niitä hieman kuivalla pannulla. Anna pähkinärouheen jäähtyä täysin huoneenlämpöiseksi. 

Paloittele voi kulhoon. Voin ja kaikkien muiden ainesten on oltava huoneenlämpöisiä, mutten on riskinä kuorrutuksen juoksettuminen. Varmista siis, että kaikki ainekset ovat taatusti huoneenlämpöisiä. 

Halkaise vaniljatanko ja poista siemenet. Lisää vaniljansiemenet, tomusokeri ja vaahterasiirrappi voikulhoon. Sekoita varovasti sähkövatkaimella tai puuhaarukalla tasaiseksi massaksi. Älä vatkaa yhtään liikaa.

Laita seos pursotuspussiin ja valitse pursotusteräksi suurehko sahalaitareuna. Jos ei ole pursotusteriä, niin laita seos tukevaan muovipussiin ja leikkaa kulma irti saksilla. Pursota tasaisesti kakkupohjien päälle. 

Ripottele lopuksi päälle jäähtynyttä pähkinärouhetta tai strösseleitä. 




Kommentit

Suositut tekstit