Quiche Lorraine -pekonipiirakka


Quiche Lorraine, tuo suolaisten piirakoiden klassikko! Sopii niin reiluksi iltapalaksi kuin illanistujaisiinkin. Piti ottaa valmiista piirakasta parempi kuva kuin tuo ylläoleva, mutta piirakka ehti kadota parempiin suihin ennen kuin kamera ehti sanoa "räps"! :D Siinä lienee riittävästi myyntipuhetta. 

Perinteisesti tämä tehdään pekonista, niin minäkin tein. Mutta myös hyvästä kinkusta tehty on erinomaista. Tai ei tarvitse valita ollenkaan: voi laittaa sekä kinkkua että pekonia.

Pohja

100 g voita tai margariinia
3 dl vehnä- tai sämpyläjauhoja
½ tl suolaa
½ dl vettä

Sekoita jauhot ja suola. Nypi joukkoon kylmä, paloiteltu voi/margariini. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele läpimitaltaan n. 22 cm kokoisen piirasvuoan pohjalle. Anna levätä jääkaapissa.

Täyte

120 - 140 g pekonia suikaloituna/kuutioituna
150 g emmentaljuustoraastetta (punaleima)
3 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
1 dl maitoa
½ dl silputtua tuoretta persiljaa
suolaa, mustapippuria
ripaus muskottia

Paista pekoni pannulla kypsäksi ja levitä tasaisesti piirakkapohjalle.


Sekoita täytteen muut ainekset keskenään. Kaada seos pohjan ja pekonien päälle. 


Paista n. 30 minuuttia 200 C asteessa.


Kommentit

Suositut tekstit