sunnuntai 30. elokuuta 2015

Naisen virkattu bolero


Kesän käsityötekeleideni ykkönen on tässä, olkaapa hyvät! Virkattu, auringonkeltainen bolero. Aika söpö, vaikka itse sanonkin. Oikeastaan on hassua, että en ole koskaan aikaisemmin tajunnut boleroiden päälle. Ymmärsin vasta nyt, että itse asiassahan ne sopivat minulle todella hyvin ja ovat myös todella käyttökelpoisia. Tykkään käyttää erilaisia mekkoja paljon, mutta usein on niin, että ne ovat hihattomia.  Ja aika vähän on Suomessa vuodesta sellaista aikaa, että sitä tarkenee hihattomassa mekossa ilman jotain neuletakkia, jakkua tai pitkähihaista aluspaitaa. Juuri tällaisiin tarpeisiin bolero on ihan ehdoton! Se tuo kivasti lämpöä käsille ja hartioille, mutta lyhyenä ja muodoltaan naisellisena jättää mekon kuitenkin hyvin näkyviin (toisin kuin vaikka joku pitkä neuletakki). Ja korostaa kivasti vyötäröä. ;) Tämä bolero on aika paksua lankaa, mutta mielestäni silti aika siro.


Malli löytyi niinkin vanhasta lehdestä kuin Moda 3/2006, malli nro 12. Alkuperäisessä ohjeessa lankana oli Novita Samos (50 % puuvilla, 50 % akryyli, 4,5-5 puikot, tiheys 16-17 s/24-25 krs = 10 cm). Ja kuinka ollakaan, satuin löytämään lankakaupan jämäkorista juuri tätä oikeaa lankaa, euron kerä, ja juuri sellaisessa värissä, jota toivoin! Tämä ei voinut olla sattumaa. ;)


Bolerosta virkataan takakappale, etukappaleet ja hihat. Etu- ja takareunoihin neulotaan kaistale joustinneuletta ja reuna viimeistellään virkaten. Itse sovelsin ohjetta vielä niin, että tein boleroon kauniin nirkkoreunan, joka mielestäni on piste iin päällä tässä koristeellisessa bolerossa. Etu- ja takakappaleiden virkkauskuvio on yksinkertainen, se muodostuu pylväistä ja ketjusilmukoista, joiden määrää lisätään etukappaleessa, jotta boleron reunat kaartuvat kauniisti. Hihat ovat tasaista pylväs-ketjusilmukka -kuviota. 


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Feta-lehtikaalipaistos


Kesäkokkailun äärellä! Jos jotenkin pitäisi määritellä, millaista ruokaa kokkaan nykyää mieluiten tai mitä tekee eniten mieli, niin tässä ollaan nyt aika lähellä. Kasviksia, yrttejä, pähkinää, hyvää juustoa... ennen kaikkea ihania makuja! Tämänhenkisiä juttuja tulee tehtyä tämän tästä. Joskus ihan sellaisenaan syötäväksi, mutta aika usein kanan, lihan tai kalan lisukkeeksi. 

Tästä siis lähdettiin:


Annoksesta riittää n. 2-3:lle, riippuen, onko se pääruoka vai lisuke.

n. 100 g lehtikaalia
1 sipuli
1 kesäkurpitsa
1 dl pinjansiemeniä
2 rkl lehtipersiljaa
100 g hyvää fetajuustoa
oliiviöljyä
mustapippuria
(suolaa)

Kuori ja pilko sipuli pieneksi. Huuhtele lehtikaali ja silppua suikaleiksi. Pilko kesäkurpitsa. Kuullota näitä kasarissa tai pannulla tilkassa oliiviöljyä. 


Lehtikaali pehmenee aika nopeasti. Mausta mustapippurilla ja suolalla. 


Paahda pinjansiemenet pannulla. 


Lisää pinjansiemenet kasariin vihannesten joukkoon. Silppua joukkoon lehtipersilja ja murustele lopuksi päälle feta. 



lauantai 8. elokuuta 2015

Pehmeä gazpacho


Hyvää elokuuta! Kesää ja lomaa on vietetty, perinteiseen tyyliin siellä ja täällä. Ihana kesä on ollutkin! Nyt on vihdoin siirrytty arkeen ja palattu omaan keittiöön. Muualla syömisen jälkeen on ollut ihana päästä kokkailemaan jälleen ihan itse, parvekepuutarhakin tuottaa ihanasti satoa. Vaikka helteet ovat loistaneet poissaolollaan, voi silti tietysti tehdä helteisiä ruokia. Kuten maukasta gazpacho-keittoa, joka valmistuu nopeasti arki-iltanakin. Kauan pidin tämän blogin kuvana edellisen gazpacho-postaukseni kaunista ja värikästä kansikuvaa. Se versio gazpachosta on erinomainen, mutta hieman ehkä mausteisempi kuin tämä. Tässä versiossa ihanaa on myös rakenteen pehmeys, joka tullee paljolti leipäviipaleen avulla. Ohje on sovellettu HS:n reseptistä ja siitä riittää kahdelle.

1 pieni sipuli tai ½ isosta
1 valkosipulinkynsi
tilkka oliiviöljyä
1 viipale vaaleaa leipää
400 g hyvää tomaattimurskaa (mieluiten suosikkiani Muttia
1 pieni punainen paprika
2 rkl hyvää oliiviöljyä
½ rkl valkoista balsamiviinietikkaa
1 tl hunajaa
2 rkl tuoretta basilikaa
1 rkl tuoretta salviaa
1 dl kirsikkatomaatteja
suolaa
mustapippuria

Kuori ja pilko sipulit. Kuullota ne oliiviöljyssä pehmeiksi. 


Pilko paprika.


Kaada tomaattimurska tehosekoittimeen ja revi joukkoon leipäviipale. Sekoita se ja anna kostua hyvin. 


Lisää tehosekoittimeen kaikki muut ainekset.


Soseuta tasaiseksi keitoksi. Maista ja säädä makua tarvittaessa sopivaksi suolan, hunajan, etikan ja yrttien kanssa.



Anna keiton tekeytyä hetken aikaa ja annostele sen jälkeen kulhoihin. Nam!


Gazpacho sopii erinomaisesti myös piknikruoaksi, sen voi pullottaa/purkittaa kätevästi mukaan.