Punainen neulemekko


Hih hei! Vihdoinkin se on valmis! Talven suurin neuletyöni, punainen a-linjainen neulemekko tai -tunika. Aloitin tämän heti siinä loppiaisen tienoilla. Pikkuleijoinien finaalia katsoessa, muistaakseni. Silloin alkoivat hyytävän kovat pakkaset ja ajatus paksusta neulemekosta lämmitti.


Sitkeästi tein tätä niin kotisohvalla, Ranskassa kuin neulekerhossakin, kuukaudesta toiseen. Ja valmistuihan se sitten lopulta, pääsiäiseksi. Kyllä muuten jännitti, kun yhdistelin paloja ja sovitin ensimmäistä kertaa koko mekkoa. Entä, jos se ei istuisikaan? Roikkuisi hölmösti? Hihat kiristäisivät? Mutta ei huolta! Sehän istuu vallan mainiosti! Juuri niin hyvin kuin toivoinkin Erityisen ilahtunut olen todella hienosta hartialinjasta, hihat istuvat mekkoon täydellisesti. :) 



Ohje on Moda-lehden numerosta 5/2012, nro 26. Katselin sitä jo silloin, että tuossapa olisi kaunis ja minun kropalleni sopiva malli. Alkuperäisen ohjeen lankana oli teetee Primavera (75 % merinovilla, 25 % silkki), mutta minä päädyin edullisempaan Novita Nalleen (75 % villa, 25 % polyamidi). Hiukan mietitytti sukkalankana paljon käyttämäni Nallen sopivuus mekkoon, mutta olen kyllä tehnyt siitä ennenkin muuta ja Novitan sivuilla on paljon ohjeita Nallesta muuhunkin kuin sukkiin. Puikkokooksi otin 3,5.


Neuleen pinta on koko ajan samankaltaista kahdesta kolmiosta muodostuvaa suorakulmiota. Helmassa kuviot ovat suurempia kuin miehustassa, koska malli on voimakkaasti a-linjainen. Myös hihat ovat suistaan leveämmät ja kapenevat voimakkaasti. Tein hihat hiukan ohjetta (sisäpituus 50 cm) lyhyemmiksi (sisäpituus 45 cm), koska en halua niiden roikkuvan sormien tiellä. 


Pintaneule muodostaa niin kauniin kohopinnan, etten taida prässätä tätä neuletta nyt ollenkaan. Pinnan kontrastit tulevat paremmin esille. 



Siistin vielä kaikki reunat rapuvirkkauksella, niin pysyvät kauniina.

Nyt kelpaa lämmitellä vaikka pieni takatalvi tulisikin! :)







Kommentit

  1. No kyllä kelpaa. Varmasti lämmin mekko.

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis ja nätisti istuva mekko!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Hartioiden (ja sitä kautta koko mekon) istuvuus meni kyllä nappiin. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit