Perunasalaatti

 

Aurinkoinen eväsretki meren rannalla. Lintujen tiirailua ja makkaranpaistoa. Mitä mainioin äitienpäivä oman äitini iloksi, kun sääkin vielä helli meitä ihanalla lämmöllä. Lautasella oli makkaroiden ja maissileivän lisäksi raikasta perunasalaattia. Ohjeen sain aikanaan ystävältäni valmistujaislahjaksi. Se on pysynyt siitä asti perunasalaattien luotto-ohjeena, aina varmana perusreseptinä. Laitan siis hyvän kiertoon teillekin. Ohjeesta tulee lisuketta noin neljälle.

6-7 perunaa
1 omena
1 pieni sipuli
1 suolakurkku

1,5 rkl oliiviöljyä
0,5 rkl omenaviinietikkaa
½ tl kuivattua tilliä (tai sopivasti tuoretta)
suolaa, musta- ja valkopippuria maun mukaan

Keitä perunat. Kuori keitetyt perunat, omena ja sipuli ja pilko sopivan kokoisiksi. Pilko myös suolakurkku. Sekoita kaikki keskenään kulhossa.


Tee kastike, eli sekoita keskenään oliiviöljy, omenaviinietikka ja mausteet. 


Kaada kastike kulhoon muiden ainesten joukkoon ja sekoita se niihin.


Sitten ulos ja retkelle tai piknikille. Perunasalaatti säilyy myös hyvin jonkin aikaa jääkaapissa. Se maistui oivalliselta myös illalla muiden jämien, eli mozzarella-kirsikkatomaattisalaatin ja keitetyn parsan kanssa. 


Kommentit

Suositut tekstit