Rucola-vuohenjuusto quesadilla


Oijoi, nyt kyllä lähtee! Kokkausinto on viime aikoina ollut hiukan pliisua, tai siis vanhoja suosikkeja toistavaa, mutta nyt löysin uuden innoittajan! Olen jo jonkin aikaa miettinyt Alex Niemisen ja Riikka Sukulan Vege!-kirjan (Readme.fi, Bookwell Oy, Porvoo 2016) hankkimista ja flunssaisen perjantain iloksi kävin sen vihdoin ostamassa. Jo bussissa matkalla kotiin alkoi kuola valua. Tästä kesästähän tulee kokkauskesä! Kasviskesä! Herkkukesä!


Kirjasta löytyy kaikkea mahdollista salaateista, brunssiruoista, pizzoista, keitoista, mezeistä ja kasvispääruoista lähtien. Ja paljon reseptejä löytyykin, sivuja on nimittäin yli 400. Kuhunkin reseptiin on myös liitetty satokausisuositus, eli kuukaudet, jolloin sen raaka-aineet ovat parhaimmillaan. Iloa riittää siis koko vuodelle!

Mietin siinä bussissa istuessani, että mitähän sitä on kotona valmiiksi ja mitä kävisin kaupasta ostamassa, jotta pääsen heti kokeilemaan uusia reseptejä. Muistin parvekkeella jo riehakkaasti pursuilevan rucolapuskan ja näin päivälliseksi valikoitui versio Vege!-kirjan piadina-reseptistä (tietynlainen pizza sekin) versioitu rucola-vuohenjuustoquesadilla. Quesadilla siksi, että en jaksanut tehdä taikinaa, vaan ostin valmiita tortilloja. Kaapista ei myöskään löytynyt majoneesia, joten sinappi-majoneesin sijasta levitin tortilloille sinappia ja oliiviöljyä.


Ohje kahdelle

4 vehnätortillaa
1 tl sinappia
1 tl oliiviöljyä
runsaasti rucolaa
muutama pieni kirsikkatomaatti
n. 100 g vuohenjuustoa
mustapippuria
suolaa

Silppua rucola ja viipaloi kirsikkatomaatit


Viipaloi vuohenjuusto.


Levitä tortilloille sinappia ja oliiviöljyä.


Asettele rucola, tomaatti ja vuohenjuusto lätyille. 


Nosta toinen tortilla päälle ja paista kuivalla pannulla hitaasti, matalalla lämmöllä niin, että juusto sulaa hiljalleen, mutta pinta ei vielä mustu. Kannen laittaminen päälle auttaa. 


Nam!


Herkuttele esim. hunajameloni-halloumisalaatin kanssa. 




Kommentit

Suositut tekstit