keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Naisen kirjoneulesukat harkkoreunalla


Tässä kevättalvella on ollut erinäinen määrä työmatkailua ohjelmassa. Se tarkoittaa istumista bussissa, junassa ja yksinäisiä iltoja hotellihuoneissa. Mitäpäs sitä ihminen silloin muuta kuin neuloisi, kuten tämä idyllinen yöpaita-kiikkustuolikuva todistaa.


Puikoilla on reissuissa ollut kauniit, kuviolliset kirjoneulesukat, ihan itselleni. Ohje löytyy Novitan sivuilta.  


Lankana minulla ei ollut Nalle, vaan Menita-lankakaupan oma Pia-lanka. Materiaali ja tiheys aika samat kuin Nallella, eli 75 % villaa, 25 % polyamidia, 3-3,5 puikot. Tiheys 24-26 s 10 cm:llä. Keltainen on lempivärini ja oranssi lukeutuu myös suosikkeihini, joten helppo oli seurata kaupassa näiden lankojen houkutusta.


Erityisen paljon pidän varren harkkoreunasta. Siinä neulotaan aluksi 5 krs sileää oikeaa, sitten yksi reikäkerros eli *2 o yht, lk* läpi koko kerroksen ja sen jälkeen taas 6 krs sileää oikeaa. Sukan valmistuttua varsi taitetaan reikäkerroksen kohdalta ja siihen syntyy kaunis harkkoreuna.


Toinen suosikkikohtani on pohjan pilkkuneule. Yksinkertaisesti se tarkoittaa sitä, että silmukat neulotaan vuorotellen eri väreillä. Kerroksen vaihtuessa pohjassa vaihdetaan järjestystä. Tätä oli todella kiva neuloa!


Yläpuolella jatkui kuvioneule, kauniita kiehkuroista. Niitä tehtiin myös kantalappuun ja sivuille. Kantapään pohjan tein  yksivärisesti oranssina.


Ohjetta noudattamalla sukkien kärjistä olisi tullut aika pitkät ja hiukan suipohkot. Päätinkin lopettaa neulomisen, kun kärkikavennuksia oli tehty sen verran, että puikoilla oli yhteensä 36 s. Jaoin silmukat kahdelle puikolle ja päättelin kitchener's stichillä, joka on nykyinen suosikkini sukkien kärkiin. Tietääkö joku sille suomenkielisen nimen? Olen oppinut sen knit, sock, love -kirjasta. Siinä käytännössä ommellaan silmukoita taitavasti yhteen etu- ja takapuikolta. Silmukoimisen järjestys on tarkka, joten joudun tarkistamaan sen joka kerta kirjasta uudelleen. 


Sukissa kuljetetaan kahta eriväristä lankaa koko ajan, joten ne ovat jalassa oikein lämpimät ja pehmeät. Eräs samalla reissulla oleva kollega nimesi nämä pääsiäissukiksi, mikä olikin hyvä oivallus! Lämpöistä kevättä!



maanantai 6. maaliskuuta 2017

Kampasimpukkapasta sitruuna-voikastikkeella


Ruoanlaitto on parhaimmillaan nopeaa ja yksinkertaista, silti lopputuloksena huikeita makuja. Kuten tässä simppelissä pastassa. Ohje kahdelle.

8 - 12 kampasimpukkaa (pakastettuja tai tuoreita)
n. 30-50 g voita
1 tl rypsiöljyä
2 tl raastettua sitruunan kuorta (n. 1 sitruunan kuori)
mustapippuria
suolaa
(lehti)persiljaa
n. 150 - 200 g linguine-pastaa (myös tagliatelle tai spagetti käyvät hyvin)

Jos käytät pakastettuja kampasimpukoita kuten minä tein, sulata ne pakkauksen ohjeen mukaan. Kuivaa hyvin.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, hyvin suolatussa vedessä.



Kuumenna voi ja rypsiöljy pannulla, p. Lisää sitruunankuori ja mustapippuri. Paista sen jälkeen kampasimpukat samassa kastikkeessa, noin 30 sekuntia kummaltakin puolelta. Tärkeää on, etteivät ne kuivu liikaa. 

Valuta pasta ja kaada pannulle voi-sitruunakastikkeen joukkoon. Mausta suolalla ja ripottele lopuksi päälle tuoretta persiljaa.


lauantai 4. maaliskuuta 2017

Siniset tähtisukat


Kevättalvi on jo käsillä, mutta osa joulun lämpimistä paketeista on vielä raportoimatta tänne. Ilmeisesti uudet projektit puikoilla ovat vieneet huomioni. Tässä kuitenkin paluuta loppuvuoden tunnelmiin. 


Työkaverini toi minulle syksyllä lahjaksi säkillisen vanhoja lankoja. Olivat tyhjentäneet varastoja ja neulova kollega oli tullut mieleen. Siitä olin hyvin iloinen! Säkki sisälsi monenvärisiä ja monista eri materiaaleista olevia lankoja. Tein niistä paljon sukkia, huiveja ja muita asusteita, osa on toki vielä jäljellä. 


Halusin kiittää ja ilahduttaa tätä työkaveria vastalahjaksi, joten päätin neuloa hänelle jouluksi sukat, omista langoistaan. Päädyin hopeanharmaalla piristettyihin sinisiin sukkiin. Näissä lankakerissä ei ollut vyötteitä mukana, mutta aika lailla 7 veljeksen kaltaista ja paksuista materiaalia olivat. Avuksi voi siis ottaa 7 veljeksen perusvillasukkaohjeen


Sukkiin meni oikeastaan kahta eri sinistä. Varsissa ja kärjissä käytin eri lankaa kuin kantapäässä ja jalkapöydällä. Erottavatko silmänne tämän kuvista? Minun eivät. Kuviot tein harmaalla. Varteen hiukan vaakaraitaa, siksakkia ja tähtiä. Tähdet jatkoivat seikkailuaan myös jalkapöydällä.


Koska sinistä lankaa jäi ihan vähän sukkien valmiiksi saamisen jälkeen, päätin vielä virkata varsiin pienet kukkakoristeet. Hetken mietin, että onko liian överi, mutta olen sitten annoin mennä. Mitä sitä turhaa kuvioita rajoittelemaan. Ovatpahan taatusti omaperäiset sukat. Ja ymmärtääkseni ovatkin mukavasti lämmittäneet työkaverini jalkoja, niin kotipuuhissa kuin mökilläkin.